Pieni ihmeeni

Tänään on sinun päiväsi. Sinä pieni ihmeeni, sinä joka olet syvällä sydämessäni, sielussani, minuudessani. Sinä rakas pieni ihmeeni, joka kuljetit minut kauemmaksi kuin koskaan osasin kuvitella. Et kasva mielessäni, et kehity. Sinusta ei koskaan tullut sitä poikaa, joka sinusta piti tulla. Sinä olet jäänyt tähän tammikuun kylmään ja kirkkaaseen päivään pienenä ja määrittämättömänä.

Sinun tilasi on ollut niin pieni, niin määrittelemätön. Tiedän kuinka ihmiset ympärillä eivät ymmärrä sinua. Ei heidän tarvitsekaan, minä tiedän, mikä sinun merkityksesi on. Ihmiset eivät aina ymmärrä, he eivät näe kuin läsnäolevan, he tarvitsevat raamit ja rajat ymmärtääkseen. Konkretiaa, jotain selkeää. He eivät ymmärrä, kuinka pienin mahdollinen voi olla se, joka liikuttaa voimakkaimmin. Niin kuin sinä teit, teet edelleen. Eivät he pahuuttaan, vain ymmärtämättömyyttään. Jäsentämätöntä, määrittelemätöntä on niin vaikea hahmottaa. On vaikea antaa asioille muita määrityksiä kuin silmällä havaittavat. On vaikea ymmärtää, mitä toivo on.

Ajattelen aina, kuinka uskomattoman paljon annoit. Ja mikä ihmisyydessä onkaan kauneinta, kyky antaa itseään enemmän. Sen sinä teit. Sinä pienen pieni ihminen annoit enemmän kuin sinulta olisi koskaan voinut odottaa. Kuinka niin pieni ja niin määrittelemätön on se, joka avaa oven huomiseen. Vaikka lähdit, jätit oven raolleen. Sinä annoit toivon. Jätit kaiken ihmisyytesi minuun, kerroit että toivoaan ei saa koskaan menettää. Että synkimmästäkin epätoivosta voi löytää toivoa, löytyy lopulta aina toivoa. Sinä näytit, kuinka syvimmässäkin surussa on myös valoa.

Siinä on ihmisyydelle mittaa.

Kuljen tämän päivän kirkkauteen kiitollisena sinusta, pieni ihmeeni. En vaihtaisi sinua ja antamaasi mihinkään. Kyynel kyyneleeltä sinä teit minusta tämän ihmisen, ja tänään jo hymyilen. Sinun vuoksesi. Kiitän sinua kyyneleet silmissä, mutta niiden takaa jo hymyillen.

Olet ihmeellinen.