lauantai 25. elokuuta 2018

Ymmärtää (tajuta tai käsittää / saada selvää / suoda ymmärrystä, tajuta tekijän motiiveita)

Elämä hämmästyttää ja on ihmeellistä. Etenkin eroni jälkeen olen pelännyt, että kukaan ei enää ymmärrä kuolleita pieniä poikiani - ei samalla tavalla kuin lasteni isä, joka tunsi ja tiesi jokaisen hetken, jokaisen askeleen, kaiken. Ymmärryksen vaatimus itsessään on älyllisesti epärehellinen; emme me koskaan ymmärrä täysin toisen kokemaa, toisen omaa. Jokainen meistä elää omaa subjektiivista elämäänsä subjektiivisella ymmärryksellään subjektiivisista lähtökohdistaan. Kukaan toinen ei voi koskaan todella ymmärtää tuota elämää, jossa olemme vain ohikulkijoina. Rinnalla voi kuitenkin kulkea. Tarkastella objektiivisesti tuota subjektiivista viitekehystä ja ymmärtää ne reunaehdot, joiden välillä toinen elää. Olla läsnä, puhua, kertoa, kuunnella, yrittää ymmärtää.

Niin kuin eräs ihminen, johon olen saanut suuren etuoikeuden tutustua. Viisas ihminen, joka on sanoillaan antanut enemmän kuin moni muu koskaan elämäni aikana. Eräänä iltana kävimme pitkän keskustelun lempisäveltäjistämme, lempikappaleistamme. Kerroin rakkaudestani Bachiin, hän esitteli intohimonsa Haydniin. Viimeisten sanojen jälkeen kavahdin, jopa loukkaannuin. Kunnes ymmärsin - ymmärsin, ettei kukaan muu aiemmin ole uskaltanut tulla niin lähelle, niin rohkeasti kuin hän. Hän, joka jälleen osoitti, kuinka suuri merkitys sanoilla - ja ihmisyydellä - on.  Hän, joka osoitti, että en tule koskaan olemaan yksin. Aina on ihmisiä, joilla on kyky tulla lähelle, olla läsnä, heitä jotka yrittävät ymmärtää - ja niin tehdessään antavat minulle sana sanalta jotain uutta, jolla edetä. Jotain uutta, joka vie taas eteenpäin.

Minä:
"Bachin Air (on the G string) on puolestaan lähdön ja hyvästien kappale. Ikuisen rakkauteni manifesti. Se on soinut niin isäni, Rasmukseni kuin Roopeni (hänelle pienelle lähtiessä ja tullessa, ensin huilulla, sitten pianolla). Hitaiden ja ikuisten hyvästien, kaipauksen, sointi, niiden muoto ja todellinen ilmentymä. Haikeudessaan ja kauneudessaan enemmän kuin koskaan voin sanoin kuvailla tai kuvittaa mieleni maisemaa. Taipuminen surun ja kaiken saadun kauneuden edessä. Taipuminen (vaan ei taittuminen) elämän väistämättömyydessä, rakkauden ikuisuudessa."

Hän:
"Se on yksi lempikappaleistani myös. Ääretön, ikuinen, eteerisyydessään vailla minkäänlaista vertailupintaa. Ihmiskunnan ilmaisu eteerisyydestä, ikuisuudesta.

Hienoa, että aina nousee joku yksi (valittu, ainoa), joka kykenee ilmaisemaan sen, mitä emme ole vielä ilmaisseet. Tekee sen, mitä emme ole vielä tehneet.

Tämä kappale on sävelletty sinulle.

Isällesi.
Rasmuksellesi.
Roopellesi.

Kappale saattaa. Lohduttaa. Kertoo miksi. Antaa syyt. Auttaa antamaan anteeksi.

Auttaa antamaan lähteä."

Olen hämmästynyt elämän ihmeellisyydestä. Olen kiitollinen. Kiitollinen rohkeudesta, kohtaamisesta. Kiitollinen sanoista, sillä niillä on valtava voima. Tämä on minun elämäni taustamusiikki - ja hän ymmärsi sen.

Johann Sebastian Bach, Air (on the G string):
https://www.youtube.com/watch?v=GMkmQlfOJDk

perjantai 24. elokuuta 2018

Ennen kuin kaikki muuttuu

Minulla on tapana vaellella kirjakaupoissa. Ostan käytännössä aina kirjan tai kaksi; toisinaan hetken mielijohteesta nimen perusteella, joskus kiinnostavan aiheen vuoksi. Kirjahyllyssäni on aina lukemattomia kirjoja odottamassa oikeaa hetkeä, inspiraatiota, tunnelmaa. Suurimman osan kirjoistani päivään ja nimeän, monesti saatesanoin; useimmiten sanonnalla "lue enemmän, luulet vähemmän" tai Jari Tervon muunnoksella "lue enemmän, luulet paremmin". Päivämäärät ja sanat sitovat kirjani minuun, osaksi tarinaa, johon kirjat uppoavat, osaksi tiettyjä hetkiä, tunnelmia, osaksi tiettyä elämää.

Eräänä elokuisena päivänä kolme vuotta sitten vaelsin jälleen kirjakaupan hiljaisia käytäviä. En erityisesti hakenut mitään, kävelin päämäärättömästi ja kuljetin sormiani verkkaisesti kirjojen selkämyksiä pitkin. Kävelin kerran jo ohi, mutta jokin veti minut takaisin. "Ennen kuin kaikki muuttuu", luki erään kirjan kannessa. "Taina Latvalan toisiinsa kietoutuvat kertomukset tarttuvat surun ja huumorin sävyttämiin hetkiin, joiden jälkeen mikään ei ole enää ennallaan", luki takakannessa. Ostopäätökseni tein sillä hetkellä. Minä pieni tuleva äiti, kaiken uuden äärellä jännittyneenä. Minä pieni hetkissä, joiden jälkeen mikään ei olisi enää entisensä - hetkissä ennen kuin kaikki muuttuu.

"He uskovat, että tällaiset kesät jatkuvat ikuisesti; että tämä kylä pysyy aina samanlaisena, ja tytön posket, ja pojan suu. He kulkevat ohi autioiden talojen ja väsyneiden aitojen, kaikkien paikkojen joihin he ovat tottuneet." Näihin sanoihin jäin kiinni. Näin meidät kaupunkimme valoissa ja risteyksissä rakastuneina, kulkemassa mäntyjen reunustamaa hiekkatietä onnellisina, istumassa järven rannassa sylikkäin. Näin silmissäni aikamme ennen ja jälkeen; huikaisevan onnen kahdestaan ja vielä suuremman riemun, kun meitä olisi kolme. Ennen kuin kaikki muuttuu. Näin meidät kaikki jo yhdessä. Kulkemassa tuota hiekkatietä yhdessä, perheenä, aivan erityisellä tavalla onnellisina, aivan uudella tavalla rakastuneina. Uskoin, että ihanat kesät seuraisivat toisiaan antaen vuosi vuodelta vain enemmän. Että kesämme jatkuisivat ikuisesti. Ennen kuin kaikki muuttui.

Kolme vuotta siitä, kun kaikki muuttui. Ei sellaiseksi kuin koskaan kuvittelin. Ei tullutkaan toinen toistaan loisteliaampia kesiä. Tulikin mittaamatonta surua, repivää kauheutta, uskomattomia loukkauksia, moneen kertaan särkynyt sydän. Kaikki muuttui - toisenlaiseksi, uudenlaiseksi, erilaiseksi. Kaikki muuttui ja minä sen mukana. Luin kirjan uudestaan tänä kesänä. Kuljetin sormiani etusivun tekstin yllä. "24.8.2015 "...ennen kuin kaikki muuttuu..." olen kirjoittanut nimeni jälkeen. Kuljetin mieleni noiden sanojen tarinaan, niihin hetkiin. Kuljetin itseni siihen kuplivaan riemuun, malttamattomaan odotukseen, unelmia täynnä olevaan mielenmaisemaan, jossa odotin seuraavaa kesää, rakkautta ja kaiken peittävää onnea; kuljetin itseni osaksi sitä elämää, jota sain etuoikeuden kerran elää.

Ennen kuin kaikki muuttui.