Olen onneton. Vuosi sitten kävelin päivät pitkät pitkin tämän kaupungin katuja ja hoin mielessäni "vuoden päästä on helpompaa, kestä vielä, vielä helpottaa". Vaan kun ei helpottanutkaan. Kun kaikki onkin vielä huonommin. Millä ihmeellä rauhoitan epätoivoisen mieleni nyt? Millä sanoilla uskottelen itselleni selviäväni tästäkin?
Olen sanaton. En osaa kuvata itseäni, en tunteitani. Olen mykkä samalla kun sieluni huutaa huutamistaan. Kirkuva sielu ja suljettu suu, välillä luulen räjähtäväni. Pääni halkeaisi ja ajatukseni valuisivat ulos, epäloogisina ja kaoottisina. Saisinko silloin rakennettua niistä jotain järkevää?
Olen haluton, innoton, ponneton. Pitäisi tehdä sitä, pitäisi tehdä tätä. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan salilla käyminen. Ei mikään muu. Ja samalla pitäisi etsiä jälleen elämälleen uusi suunta. Ei tullutkaan äitiyslomaa, tulikin uusi kyltti hautakiveen. Jo toisen kerran pitäisi nousta ja etsiä uusi suunta elämään, jolla ei ole mitään suuntaa.
Olen rauhaton. Olen levoton. Ahdistus repii kaikista suunnista. Kuolleet lapset, epäonnistunut ura, huono ihminen, äiti, ystävä. Milloin elämä alkaa? Milloin tulee päivä, jolloin en toivo, että olisi jo huominen, ensi vuosi, tulevaisuus? Milloin nautin elämästäni? Tästä yhdestä ainoastani, minun omasta elämästäni. Tänään en osaa, odotan vain sitä, että aika auttaisi, veisi eteenpäin. Ja kuinka satuttavaa sellainen elämä on. Toivoa nyt joka päivä, että aika kuluisi. Sillä kuluuhan se, armottomalla vauhdilla.
Olen toivoton. Kaikki tuntuu mahdottomalta, kaukaiselta, epätoivoiselta. Miten mikään voi ikinä onnistua? En uskalla toivoa mitään. En uskalla ajatella, että huomenna on paremmin. Vaikka onhan, tietenkin jonain huomisena on helpompaa.
Olisipa se huominen vain pian.
Joka päivä olet ajatuksissani monta kertaa, mutta olen yhä yhtä sanaton kuin sinäkin, yhtä puullapäähänlyödyn-hyödyttömän-lysähtäneen sanaton kuin silloin tammikuussa olin. Kunpa vain jaksaisit uskoa huomiseen, ja jaksathan sinä koska ei ole muuta mahdollisuutta. Onneksi nautit salilla käymisestä, se riittää, yksikin tekeminen mistä tykkää. En osaa sanoa urastasi mitään, koska en siitä mitään tiedä, mutta tiedän ettet ole epäonnistunut äitinä, ihmisenä tai ystävänä. Sinä olet haudannut kaksi lasta ja hengität yhä, olet huikea!
VastaaPoista"Sinä olet haudannut kaksi lasta ja hengität yhä, olet huikea!" Pahimpina hetkinä olen tarttunut tähän lauseeseen, sellainen mantra, jolla jaksaa se seuraava henkäys. Yksi ystävistänikin muistutti minua juuri tästä lauseesta ollessani todella lohduton. Kiitos Teija.
PoistaYstävä rakas. Se huominen, jolloin kaikki on helpompaa, tulee vielä. Ei ole ihme, että mikään ei tunnu nyt miltään, paitsi pahalta. Vaikkei elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, se on sitä silti. Olet upea äiti kahdelle pojallesi. Olet upea ystävä ja ihmeellinen vaimo. Ei sinun juuri nyt tarvitse jaksaa paljoakaan. Vähän vain. Juuri sen verran, että annat sen pienen toivon, joka sinussa on, jatkaa kasvamistaan.
VastaaPoistaRakas Ulla. Olet ihana.
PoistaMieheni joutui psykoosiin 6kk sitten. Nämä kuuksudet ovat olleet yhtä tunnemyrskyä, surusta vihaan, rakkauteen ja epäuskoon. Yhtäkkiä eilen huomasin ajattelevani rauhallisin mielin tulevaisuutta. En tuntenut tuskaa kuten ennen. Pelkoa lapsemme tähden.
VastaaPoistaEn rinnasta menetystäsi samaksi, mutta
Kyllä, joskus se helpottaa. Joku päivä hengität vähän helpommin. Toistaiseksi et voi kuin uskoa siihen, mutta näin käy. Itsekin yllätyin omista ajatuksistani.
Kiitos, kun luot uskoa. On tärkeää, että joku toistelee sitä, mihin ei juuri nyt itse usko.
PoistaLöysin blogisi sattumalta. Koin itse kkm:n viime tammikuussa - aivan täsmälleen samalla raskausviikolla kuin sinä. En pysty lukemaan kunnolla tekstejäsi, kun alkaa itkettää niin hysteerisesti :( Voimia kuitenkin ihan kaikkeen! Yritän lukea, sillä siitä voisi oikeasti olla apua.
VastaaPoistaEmmi
Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Luet, kun jaksat. Olen oppinut, että itseään ei kannata pakottaa niihin asioihin, joihin ei ole valmis. Ne kaikki tulevat kyllä aikanaan, kunhan antaa niiden tulla. Paljon rakkautta ja voimia sinulle - selviät vielä, sen uskallan luvata.
Poistavoi Emmi :( Otan osaa. Ihan sama tilanne myös minulla, ja vielä tammikuussa. Mikä helvetin kuukausi tuo tammikuu on kun kaikilla tapahtuu silloin myöhäinen keskenmeno tms...
VastaaPoista