"Vielä vähän aikaa sitten pikkukeskoset kuolivat - nyt he elävät, koska Suomi päätti niin"

Eilen Ylen julkaiseman jutun otsikon mukaan pikkukeskoset elävät nykyään Suomen päätöksen vuoksi. Itse juttu ei oikaise mutkia aivan yhtä raikkaasti, vaan kuvaa, kuinka pikkukeskosten elinmahdollisuudet ovat parantuneet ja kuinka aiempaa pienempiä keskosia pystytään - ja myös halutaan, pelastaa. Epäonnistunut otsikko kuitenkin on, vai miksi Suomi päätti, ettei Rasmus saanut elää?

Tämä minua on alusta saakka vaivannut. Se, että pikaisella vilkaisulla internetiin kaikki keskoset, pienet ja suuret, selviävät. Ymmärränhän minä (ja kuinka olen saanutkaan kokea), kuinka tarinat kuolleista lapsista eivät ole raflaavia tai haluttuja. Ymmärrän, että keskoset on helppo ja vaivaton niputtaa yhdeksi ryhmäksi ottamatta huomioon, kuinka maitopurkkia pienemmällä pikkukeskosella ja kolme kertaa isommalla keskosella on totaalisen erilaiset mahdollisuudet selviytyä. Keskosten hoito on kehittynyt niin valtavasti, että suurin osa keskosista selviää. Ylen jutun mukaan vuonna 2015 89 % alle 1500 grammaa painaneista pikkukeskosista selvisi. Olen onnellinen jokaisesta elämään ponnistaneesta, mutta samalla 11 % pikkukeskosista kuolee. Kuolee, niin kuin meidän Rasmus.

Tilastoilla on nimet ja tarinat. Vuonna 2015 pikkukeskosista 11 % kuoli. Vuonna 2015 kuoli 97 imeväisikäistä (alle vuoden ikäistä) vauvaa. Pikkukeskosten osuus lienee edellä esitetyssä suhteellisesti suuri. Meidän tarinamme ei ole vielä vuoden 2015 tilastoissa, mutta tämän vuoden tilastoissa kylläkin. Rasmus on tilasto, kuollut vauva, kuollut pikkukeskonen. Pikkukeskonen, joka ei selvinnytkään. Samalla hän on meidän esikoinen, meidän perheemme jäsen, osa perheemme tarinaa, ei vain luku ja prosentti.

Pikkukeskoset siis myös kuolevat, päätti Suomi mitä tahansa. Kuten Yle kertookin, kehittymättömiä keuhkoja ei korvaa mikään lääketieteellinen keksintö tai laite. Kehittymättömien keuhkojen vuoksi Rasmuskin kuoli. Kun keuhkot eivät toimi, kun keuhkorakkuloita ei ole, ei suurinkaan tahto tai taistelu auta. Silloin pikkukeskonen kuolee, halusi kuka mitä tahansa. Suomi tai äiti ja isi.

Se on yksi syy, miksi aloitin kirjoittamisen. Kertoakseni, että keskoset myös kuolevat. Että selviytymistarinat eivät ole koko totuus. Että jokainen keskonen ei selviäkään. Ja että nämä kuolleet pienet eivät ole vain numeroita ja tilastoja vaan rakkaudella odotettuja, hartaasti toivottuja esikoisia ja kuopuksia, isoveljiä, pikkusiskoja - perheittensä jäseniä, vanhempiensa silmäteriä. Aivan niin kuin nekin keskoset, jotka selviävät.

Vielä vähän aikaa sitten pikkukeskoset kuolivat - nyt he elävät, koska Suomi päätti niin
http://yle.fi/uutiset/3-9316105