Taivaanrannan kirkas tähti saa minut kyyneleitteni takaa hymyilemään. Venus, tiedän kyllä - tai sitten osoite Mikä-Mikä-Maahan, kadonneiden poikien ja Peter Panin luo. Osoitteena toinen tähti oikealla ja suoraan aamuun. Yksi lapsuuteni lempisaduista. Minä välillä haluan uskoa satuihin. Minun on välillä pakko saada uskoa satuihin. Siihen, että Roope ja Rasmus ovat varmasti onnellisia ja leikkivät jossain, missä ikuinen lapsuus, onni ja seikkailut ovat mahdollisia. Että pojat lensivätkin Mikä-Mikä-Maahan ja ovat nyt onnellisia päätähuimaavissa seikkailuissa merenneitojen, merirosvojen, keijujen ja intiaanien kanssa. Huumaavan kaunis ikuisen lapsuuden maa, ikuisen onnen ja kuolemattomuuden tyyssija jossain siellä, minne äiti ja isi eivät koskaan pääse.
Vilkutan aina tuolle kirkkaalle tähdelle, hymyilen ja lähetän terveisiä. Jos rakkauteni sittenkin yltäisi vaivihkaisena sipaisuna seikkailuista onnellisen väsyneiden poikieni poskille. Tiedänhän sentään osoitteen.
Voi, tuo kuulostaa kauniilta ja lohdulliselta, osaksi myös tutulta.
VastaaPoistaKun olin synnyttänyt kuolleen vauvani ja lähdössä sairaalasta kotiin, kätilö sanoi, että voin nyt elämänkatsomuksestani riippuen ajatella vaikka, että vauva on enkeli tai taivaan kirkkain tähti. Muistan vähän hätkähtäneeni tätä ehdotusta, joka ulottui niin selvästi lääketieteen ulkopuolelle. Tapa jolla kätilö sen sanoi, hyvin lempeästi ja läsnäolevasti, kuitenkin liikutti ja lämmitti.
Nyt reilua vuotta myöhemmin ajattelen edelleen aina kirkkaan tähden nähdessäni vauvaa ja se tuntuu hyvältä ja tärkeältä. Muistan samalla myös kätilön, lämmöllä.
Nyt jälkeenpäin ajattelen, että hän ikäänkuin (siinä tilanteessa enemmän vanhempana ihmisenä kuin ammattilaisena) viitoitti tietä järjen ja psykologiankin tuolle puolen, antoi luvan ammentaa turvaa, lohtua ja voimaa sellaisten ovien takaa, joita en ehkä itse olisi heti tullut raottaneeksi.
T. Matkatoveri
Juuri samalta tuntui, kun Rauhan haudalla keskiviikkona näin tähtikuvion, jota en ole koskaan nähnyt. Aivan kuin Rauha olisi näyttänyt sen minulle, uuden kotinsa. Itselle tietysti enkelistä puhuminen esikoiselle on tuonut Rauhan taivaselämään sadunomaisuutta. Ja kun hän puhuu, että sisko tanssii enkelinä. Lapsen maailma on niin kaunis. Kyllä kuolleenkin lapsen maailman haluan nähdä kauniina, vaikka meidän maailmamme kuoleman jälkeen ei olekaan kaunis
VastaaPoistaIhana tarina. Vaikka mitä oikeasti miettisimme elämästä ja kuolemasta, jos jokin lohduttaa niin siihen on täysi lupa turvautua. Pitäisi koittaa olla järkeilemättä kaikkea aina niin kovasti, ei kaikkea ole tarvis perustella ja todistaa. Ihan ehdottomasti pojat siis leikkivät ikuisen lapsuuden maassa, onnellisina ja yhdessä.
VastaaPoista