Roopelle

Tänään sinun kuolemastasi on tasan neljä kuukautta. Neljä hirmuisen vaikeaa ja pitkää kuukautta. Sinun mukanasi kuoli niin valtavan paljon, sinä merkitsit niin paljon. Sinä olit toivo, joka varastettiin meiltä. Sinun kuolemasi myötä särkyi niin surullisen paljon. Vaan tiedänhän sen, et sinä sen vuoksi tullut, et särkeäksesi. Haluan ajatella, että sinä tulit tuomaan toivoa, uskon siitä, että synkinkin suru väistyy. En aina jaksa ajatella vielä niin - mutta jonain päivänä, jonain päivänä tiedän sen sydämessäni, siellä missä on sinun paikkasi.

Minun on ikävä sinua. Sitä poikaa, joksi sinä olit tulossa. Sitä elämää, jota en saanutkaan. Toisessa elämässä tänään olisi alkanut äitiysloma - toisessa elämässä me olisimme onnellisia, sinusta, sinun kanssasi, sinun vuoksesi. Voi kuinka erilainen kesä meillä olisikaan edessä. Kuinka erilainen elämä.

Vaan näin elämä vei. Et saanutkaan tulla, et jäädä, et kasvaa sinuksi. Se on meidän taakkamme, ei sinun. Sinä pieni ihmeeni, sinä olit kaikki ja samalla vain hipaisu sielussani. Kevyt kosketus, joka jätti jälkeensä kokonaisen elämän painon. Kuinka paljon surua voi niin pienessä ja kauniissa paketissa tullakaan.

Minä kaipaan sinua. Kaipaan kaikkea, minkä olisit mukanasi tuonut. Haluan olla kiitollinen sinusta, olenkin. Vielä en onnistu kovin hyvin, mutta näytä sinä minulle tie. Ohjaa sinä minua kohti toivoa. Toteuta rakas lahjaasi, ole valona.

Minä rakastan sinua.