Vastoin odotuksiani kesän huumaava kirkkaus ja hellivä lämpö ovat tuntuneet hyvältä, paremmalta kuin vuosiin. Maailma näyttää kirkkaammalta, selkeämmältä. Mieleni on yrittänyt pysähtyä analysoimaan tunteitani, pohtimaan miksi näin on, mutta pikaisesti ohjaan ajatukseni takaisin tähän hetkeen. Maailmani näyttää kirkkaammalta juuri nyt, juuri tässä hetkessä. Kaikki on niin paljon todellisempaa. Keskityn siihen. Aurinkoon hiuksillani, tuulenvireeseen poskellani. Varjojen pituuteen, luonnon kirkkaana hohtavaan vihreyteen. Keskityn heränneen luonnon tuoksuun, hiekkaan kenkieni alla. Hämmästelen tätä maailmaa, joka on totta vain juuri nyt. Ajanvirrassa minulla ei ole kuin tämä hetki, tämän illan viipyvä valo, tämän hetken kirkkaus.
Elämäni kaaoksen keskellä tämä nouseva valo ja maailman herääminen hellivät sieluani. Nuutunutta ja paljon revittyä sieluani, joka hitaasti nousee kohti valoa. Ehkä astun ponneekkaammin ja ohjaan itseäni ylöspäin, nousen ja nostan, annan auringon olla hyvä, en vastustele. Viime vuonna koko kesä tuntui vastenmieliseltä - ahdistavalta ja väärältä. Ehkä en halua menettää jälleen yhtä kesää elämästäni. En halua menettää elämääni. Ehkä haluan nousta vimmaisesti vastaan, uhmakkaasti, minä nautin. Anna tulla vaan, anna vaan, minua et saa! Minun nuutunut sieluni vielä nousee, herää vihreyteen ja kukkii!
Talven taistelu elämääni ja kohtaloani kohtaan oli vastenmielinen ja ruma, mutta niistä savuavista raunioista sieluni ponnistaa kohti valoa. Ei vahvana, ei valmiina, rikottuna ja hauraana, mutta päättäväisenä. En ole valmis, mutta olen matkalla. En hyväksynyt kaikkea, mutta osani. Yritän antaa auringon hoitaa haavojani, lämmön nuutunutta sieluani.
Kohti valoa, sanon tänään.
Kuulostaa ihanalta. Iloitsen kovasti puolestasi kun luen tämän.
VastaaPoistaJotain samankaltaista on minunkin elämässäni käynnissä. Vihreyden alkaessa luonnon herääminen eloon tuntui irvokkaalta ja ahdistavalta. Enää ei tunnu. Tuntuu uskomattoman hyvältä ja helpottavalta huomata, kuinka hyvä olo ja jokin siinä hetkessä riittävä levollisuus ja luottamus saattaa putkahtaa jostain esiin, välillä aivan ennalta aavistamatta, välillä hitaammin ja vakaammin saapuen, hetkeksi tai pidemmäksi aikaa.
Matkatoveri
Niinpä, taas sitä edetään hetki kerrallaan. Puolitoista vuotta sitten, ja taas puoli vuotta sitten se oli selviämistä hengissä minuutista toiseen, se iänikuinen hengenveto kerrallaan. Nyt se on pieni, pilkahtava hyvänolontunne kerrallaan. Pienikin hetki, mutta yhtä tarpeellinen kuin se hengittäminen. Yritän oppia samaa, olemaan miettimättä miten pitkään hetki kestää ja koska seuraava tulee vai tuleeko. Hetki riittää, auringon lämmittävä hetki. Sillä jaksaa nuutunut sielu taas hengittää eteenpäin.
VastaaPoista