Ajatukset ovat yhtä puuroa. Ikävänsekaista, itkuista, päänsärkyistä puuroa. Sotkua, joka ei jäsenny järkeväksi ajatusjanaksi, ei ole järjestynyt pitkään aikaan. Keskoset, kuolemat ja syntymät hyppivät kuin sirkuksen klovnit epäloogisessa järjestyksessä aamusta iltaan, tirehtööri on nukahtanut, epäilen - kun kukaan ei ohjaa sirkusta, on lopputulos kakofoniaa. Haluaisin niin kovasti puhua Rasmuksesta, mielellään koko ajan. Sotkeeko tämä hiljaisuus ajatukseni sirkuksen lopullisesti? En saa kirjoitettuakaan, vaikka haluaisin. Työt häiritsevät, vievät voimani. En millään jaksa illalla enää ajatella. En jaksa tavata ihmisiä, olla kehenkään yhteydessä. Väsymys painaa hartioita. Olen ollut aivan loputtoman väsynyt, en jaksa mitään. Viime yönä edes nukkua. Mikä siinäkin on? Kuvottava väsymys, mutta uni ei tule - ja tultuaan loppuu ennen aikojaan. Toivottavasti ensi yö olisi armollisempi.
Ei sillä, ei nukkuminen edes tähän väsymykseen auta. Olen alkanut epäillä syöpää tai jotain muuta todella vakavaa. Sattuiko kylkeeni hieman? Keuhkosyöpä? Päätänikin särkee, on särkenyt jo kohta kaksi kuukautta. Itkeminen pahentaa säryn niin kovaksi, että askel ei enää kanna. Ehkä jokin aivokasvain siis? Olen edelleen itkuinen, suru on edelleen läsnä joka hetkessä, vaativana ja määräävänä. Kyyneleet valuvat päivästä hieman riippuen useaan kertaan. Viimeisimmän itkukohtauksen aiheutti kaapin perältä löytynyt mannapuuropakkaus, parasta ennen 3.1.2016. Kuinka kummalliset asiat muuttuvatkaan surullisiksi, arjen välähdykset kyyneliksi.
Minulla on aivan käsittämätön ikävä Rasmusta, joka ikinen hetki. En halua käydä töissä, haluaisin vain kirjoittaa. Ajatella. Olla. Älkää vaatiko minulta mitään, älkää odottako minusta mitään. Ei töitä, ei mitään. Haluan pysähtyä ja järjestellä ajatukseni, herättää tirehtöörin ja asetella klovnit omille paikoilleen. Haluan nukkua tämän loputtoman väsymyksen pois; selviäisikö ajatuksenikin sitten? Jos minulla ei olekaan keuhkosyöpä, jos olenkin vain väsynyt - surusta.
Herra tirehtööri, kokoa joukkosi - en ole valmis tähän sirkukseen vielä. Pysähdy maailma, edes hetkeksi. Minun täytyy saada hengähtää.
Sinä siellä, niin tuskainen ja lohduton. Tunnen oloni niin vääräksi, kun en elän eri maailmassa nyt. Hetki sitten sanoin vahingossa olevani onnellinen, tarkoitin tyytyväinen. Muuttourakasta suoroutumiseen, uuteen kauniiseen kotiin. Ja sinulla on ollut noin vaikeaa uudestaan, enkä ole tiennyt. Ei sinulla ole syöpää, ei ole minullakaan - meiltä on lapsi kuollut. Se on sielumme syöpä juuri nyt. Voimia tähänkin iltaan, täällä minä taas olen hengessä mukana. Toivottavasti olet saanut nukuttua.
VastaaPoistaMinun sisälläni läikähtää jokin tuon onnen kaltainen kuullessani, että olet ollut tyytyväinen. Se on paljon jo se. Tunnistan itsekin nyt tuon tunteen, tirehtööri taisi saada klovnit edes hieman aisoihin ja sirkus sulki ovensa; on ollut helpompi olla, tyytyväisempi. Sitä aina välillä unohtaa vallitsevan asiantilan ja ehtii siinä sitten miettiä kaiken näköistä hullua - ennen kuin muistaa, että niin, minun lapsenihan on kuollut, siitähän tämäkin taas johtuu! Kiitos, että olet siellä.
Poista