Tuijotin lääkäriä silmiin. Romahdin ja otin tukea miehestäni. Päässäni kaikuu lääkärin sanat. ”Nyt olisi aika kastaa lapsi, jos sen haluatte tehdä”. Tiedän nyökkääväni ja toistavani uudestaan lapseni nimet. Vaikka olen tiennyt huoneeseen astumisesta lähtien, että tilanne on vakava, vasta kasteesta puhuminen nostaa tilanteen äärimmäisyyden mieleeni. Hätäkaste. Mutta eihän sitä anneta kuin vasta hätätilanteessa! Hätäkasteesta oli puhuttu aiemmin vain kerran, silloin kun lapseni oli vielä mahassani. Hoitaja kysyi, olimmeko miettineet lapsellemme nimeä, jos hätäkaste tulisi ajankohtaiseksi. Olimmehan me. Heti sairaalaan joutumisesta lähtien olimme avoimesti kertoneet lapsemme nimen kaikille. Halusimme, että odotamme juuri häntä syntyväksi.
Hoitaja hakee kastemaljan, kynttilän. Nojaan mieheeni ja itken hysteerisesti. Tämä kaiken alku onkin meidän loppumme. Meidän kastettamme seuraa siunaustilaisuus, ei elämä. En saa sanottua mitään. Kaikki itkevät. Hoitaja itkee. Lääkäri itkee. Yksi hoitajista ottaa kuvia. Onhan tämä yksi elämämme hienoimmista hetkistä. Esikoisemme ristiäiset. Hoitaja nostaa maljasta vettä ja laskee sen lapseni pienelle otsalle. ”Kastan sinut Rasmus … …”
Olimme molemmat rakastuneet Rasmus-nimeen. Rasmus on johdannos Erasmuksesta, joka tulee kreikan sanasta erasmios, rakastettu, kaivattu. Rakastettu totta tosiaan! Kaivattu, vaan enpä arvannut millä tavalla. Rakastan nimeä niin, että sydämeni pakahtuu. Rasmus, Rasmus, Rasmus, toistelimme jo odotusaikana ja tiesimme sen olevan lapsemme nimi. Rasse, isänsä sanoi. Rasmus-rakas. Rasmus, Rasmus, Rasmus, toistelen vieläkin. Voi kuinka olisin halunnut sitä nimeä saada hokea loppuelämäni. ”Rasmus, älä.” … ”Rasmus-rakas, tule äidin syliin.” … ”Rasmus, äiti on ylpeä sinusta.” … ”Rasmus, äiti rakastaa sinua.” … ”Rasmus, nyt nukkumaan!” … ”Rasmus, ei saa kiivetä pöydälle!”… Nyt ne kaikki sanat kaikuvat vain päässäni, unissani.
Mutta niin meidän pienen pienellä rakkaallamme on virallinen nimi, hänet on kastettu. Rasmus-rakas. Ja näin Rasmus-rakkaamme vietti ristiäisiään. Ei sylikummin sylissä, ei kastemekko päällä, ei tutti suussa. Äidin ja isin kanssa, vietti kuitenkin!
Tuntuu kuin kasteen hetkeksi kaikki olisi pysähtynyt, vaiennut, hiljentynyt. Minun sydämeni se vain taisi pysähtyä, jättää lyönnit väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti