Aloitan alusta, nollasta. Jo toisen kerran. Ajanlasku alkaa alusta. Minä nousin, vuodessa keräsin sirpaleeni, liimasin pala kerrallaan paikoilleen. En minä valmis ollut, mutta ehjempi kuin aloittaessani. Nyt minut murskattiin uudelleen. Mitä minä teen näillä palasilla? Osa paloista tomuna, palaseksi tunnistamattomana. Millä minä liimaan nämä yhteen? Mistä minä saan voimaa jatkaa, kun luulin kaiken voiman, uskon, toivon ja vahvuuden olevan käytetty?
Elämä nöyryyttää, salama iskee kahdesti. Tuska on niin käsittämätön, että kehoni ei suostu tuntemaan sitä. Välillä mieli antaa periksi ja palanen kauhua tulvahtaa. Silloin ei ole jäljellä mitään. Ei mitään.
Ja mitä minulla onkaan? Ei mitään. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Minä aloitan uudestaan, minä aloitan nollasta.
On sinulla jotain: tieto siitä että suurinkin kipu laimenee. Myös tämä, vaikka edellinenkään ei vielä ollut lakannut sattumasta. Me ollaan täällä, me vertaiset ja lukijat, ystävänne ja läheisenne, teillä on toisenne. Teillä on toivoa. Teillä on kaksi poikaa, heidän muistonsa vaalittavananne. Enhän minä tiedä, nyt en voi edes kuvitella, kun olen vain yhden haudannut. Mutta uskon sinuun ja teihin kuin kallioon. Tämän sinä jo tiedätkin, mitä nyt pitää tehdä; nyt pitää hengittää. Sisään ja ulos, hetkestä toiseen, ei sen enempää. Olet ajatuksissani, Rasmuksen ja Roopen kasvot ovat. Voi kunpa voisin edes pienen hitusen tuosta kivustasi kantaa..
VastaaPoistaRakas ystävä, kiitos. Se, että joku muu uskoo silloin, kun oma usko on kadonnut, on tärkeää. Usko niin kauan, että saan omani takaisin. Poikien takia yritän jaksaa opetella uskomaan, siihen saakka - usko sinä. Onneksi olet.
PoistaSurusi koskettaa minua ja ottaisin ehdottomasti osaa, jos toisen surusta voisi ottaa osan pois.
VastaaPoistaTuskasi tunnen, se on minulle tuttu viiden vuoden takaa.
Poikani syntyi suunnilleen samoilla viikoilla kuin sinunkin ja 3 viikkoa hän oli luonamme.
Muistan ensimmäisestä vuodesta vain surun kaikkialla. Ei ollut sellaista paikkaa, syliä, toista todellisuutta johon olisi voinut hetkeksi paeta.
Minusta sinä vuonna satoikin enemmän kuin koskaan.
Tänä aamuna vieressäni pulleita raajojaan venyttelee puolivuotias sisarensa. Kovasti veljensä näköinen, mietin. Tempperamentiltään samanmoinen, voimakas.
Täysin eheä en ole Koskaan, mutta huomaan jo milloin kaihdinten välistä pilkottaa aurinko.
Toivon voimia sinulle ja perheellesi.
Juuri eilen mietin, mitä ihmettä tulen muistamaan näistä vuosista myöhemmin. Toissaviikolla ajattelin (silloin, kun kakki vielä oli hyvin), että onneksi maailmastani ei puutu kuin yksi vuosi, surun vuosi 2016. Nyt saan toisen perään. Olen pahoillani pienen poikasi menetyksestä, mutta iloinen, että elämä on tuonut sinulle onneakin. Aurinko nousee joka päivä ja jonain päivänä minäkin vielä huomaan sen ja nautin siitä.
PoistaMinäkin aloitan alusta. Enkelitytömme, joka syntyi 14.2.2018, sai enkelipikkusiskon 17.12.2020.�� Löysin blogisi vertaistukiryhmän vinkistä. Vaikka lukeminen on edelleen kesken, niin kiitos että olet jaksanut tämän kirjoittaa. Saan tästä itselleni lohtua vaikeina hetkinä.
VastaaPoista