Vuonna 2016 Rasmus kuoli. Minun vuoteeni ei mahtunut muuta. Kaikki tapahtunut on päällystetty Rasmuksen kuolemalla, aivan kaikki. Menin naimisiin, Rasmus on kuollut. Häät olivat vain velvoitettu sinetti sille suhteelle, jonka lopullisuus oli päätetty jo aiemmin. Kun saattaa toisen kanssa lapsensa kuolemaan, ei ole enää vaihtoehtoja - me olimme yhtä sinä aamuna, niin sanoin kuvaamattoman yhtä, etten saata kuvitella viettäväni elämääni kenenkään muun kanssa.
Minun vuoteni oli Rasmuksen kuolema. Minun vuodessani ei ole muuta. Vaikka kuinka käännän, tarkastelen ja pohdin, on kaikki muu yhdentekevää, Rasmus on kuollut. Ei minun suruni vuodenvaihteeseen lopu, Rasmus on kuollut vielä tänäkin vuonna, vielä ensi vuonna. Rasmus on kuollut aina. Eikä minun vuoteni oikeastaan edes vaihtunut eilen, se vaihtuu 3.1. Silloin on kulunut vuosi uuden ajanlaskuni alusta. Silloin olen elänyt vuoden tätä uutta elämääni, jota en koskaan olisi halunnut, mutta jonka kanssa opettelen elämään niin tänä vuonna kuin tulevinakin.
On aika ennen ja jälkeen. Ennen ja jälkeen 3.1.2016, jolloin ajanlasku alkoi alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti